Todellista työniloa
Lämpimästi tervetuloa upouusille sivuillemme, joiden toivon yhä paremmin ja selkeämmin kuvaavan toimintaamme ja sen ydintä. SInä aikana kun sivujamme hiottiin ja sommiteltiin, tapahtui paljon uusia asioita. Ilo palvella! -organisaatiokoulutusten rinnalle noussut Työnilon Coach -koulutus pääsi oikein kunnolla vauhtiin ja ensimmäiset coachit valmistuivat viime viikolla. Sen lisäksi konseptimme kolmas taso - eli henkilökohtainen Elämänilon voimavalmennus luentoineen starttasi tammikuun alussa Tampereella ja nousee siivilleen seuraavaksi Helsingissä, helmikuussa. Näihin palaan seuraavassa blogissani ja uutiskirjeessämme.
Mutta nyt kerron siitä, mikä on ollut koko syksyn jemmassa odottamassa sivujemme avautumista. Halusin nimittäin kertoa ensimmäisessä, uusien sivujen Ilogissa yrityksestä, jossa koin syksyllä aivan ilmiömäisen työilmapiirin ja innostuksen. Tsemppi siellä oli mahtava ja ihmiset vakuuttivat kilvan, miten mukavaa on aamuisin tulla töihin. Kyseessä on Silta Oy - palkkahallinnon asiantuntija, jolla on asiakkaanaan iso suomalainen, kansainvälinen suuryritys. Tulevaisuudessa työtekijä pääsee todennäköisimmin valitsemaan missä haluaa olla töissä. Silloin palkka yksin ei enää riitä. SIlta Oy:n Turun toimipisteen kaltaisia unelmatyöpaikkoja soisi alkavan ilmaantua enemmänkin, sillä uskon että voittamaan tulevat ne tahot, jotka pitävät työntekijöistään huolta kuin tärkeistä asiakkaistaan. Hyvä SIlta!

Ja tällaisia kommentteja työntekijät mainitsivat kysyttäessä, mikä tuottaa heille iloa:
- ”Minulle iloa tällä viikolla ja joka viikko tuottaa se, kun herään aamulla ja pääsen tänne ja tähän tiimiin työhön. Tykkään työstäni tosi paljon.”
- ”Olen melko uusi henkilö tiimissä, minulle tärkeää on että saan tukea työkavereiltani. Koen että saan tarvittaessa tukea ja opastusta.
- ”Olen saanut kehittyä työssäni ja vastikään minulle on annettu uusi vastuualue. Koen että minuun luotetaan.”
- ”Saan tehdä sitä työtä mitä rakastan. Pidän luvuista ja analyyseistä. Lupaan että lopetan työt viimeistään kun olen 80 -vuotias”
- ”Työtäni arvostetaan, saan palautetta hyvin tehdystä työstä”
- ”Olen ylpeä että saan tehdä tässä tiimissä työtä”
- ”Olen tehnyt tätä Payroll työtä yli 20 vuotta ja edelleen opin uutta. Jaksan jopa pitkän työmatkankin. Iloa pitkillä työmatkoilla tuottaa Anna Janssonin romaanit."
- ”Täällä on hauskaa. Kuulun ryhmään. Pidän tästä työstä ja työkavereistani”
- ” Tykkään työstäni tosi paljon ja teen sitä paljon”
- ”Iloa tuottaa lasten menestyminen harrastuksissa”
- ”Työtehtäväni ovat merkityksellisiä”
- ”Tässä tiimissä on todella kiva tehdä työtä”
- ”Tykkään”
- ”Iloa tuottaa perheeni ja lasten harrastukset”
- ”Koen että olen etuoikeutettu kun saan tehdä työtä tämän Payroll liiketoiminta-alan parhaiden asiantuntijoiden kanssa.”
Porukan luotsaajan Sari Merin sanoin:
"Arvostus itseemme ja työhömme lähtee lähtökohtaisesti aina ensin meistä itsestämme. Haluamme olla asiantuntijoista koostuva huipputiimi, jossa yhdistyy korkea ammattiosaaminen, innostuneisuus, halu erinomaiseen asiakaspalveluun ja lisäarvoa tuottavaan partnership -yhteistyöhön asiakkaan kanssa. Pyrimme luomaan yhdessä hyvän työympäristön, joka tarjoaa mahdollisuuden kehittää jatkuvasti osaamista ja todellista asiantuntemusta ja joka pyrkii kohti huippusuoritusta sekä samalla myös parantaa tekemisen laatua. Organisaatiossamme on matala hierarkia ja yhdistämme asiakastyössä ja projekteissa asiantuntijoidemme monitasoista osaamista. Tästä syntyy lisäarvo.
Tunnuksemme ja mottomme on Passion for Payroll. Konkretisoituna; Innostuneisuus, vastuullisuus sekä osaamisen ja erinomaisuuden tavoittelu. Yhdessä onnistumme."
- Leena
